Näin osallistut

Lukuliike koulussa kutsuu kaikki opettajat, lapset ja nuoret mukaan lukemisen valtakunnalliseen juhlaan.

Lukuliikkeeseen voi osallistua monella tavalla. Helpoin tapa osallistua on lukea! Haastamme kaikki Suomen koulut ja päiväkodit lukemaan ääneen. Voisiko päivänavauksessa, omassa luokassa tai iltapäiväkerhoryhmässä lukea säännöllisesti ääneen niin, että kouluvuoden päätteeksi olisi tullut luetuksi kokonainen kirja? Vinkkaamme sopivista kirjoista ja tarjoamme käytännön vinkkejä päivänavausten toteuttamiseen.

Lukuliike koulussa tuo kouluihin hauskoja tapahtumia, vinkkejä lukuinnon sytyttämiseen ja sisältöjä opetuksen ja lukukasvatuksen tueksi. Lapset ja nuoret pääsevät myös itse mukaan suunnittelemaan ja toteuttamaan Lukuliikettä. Tavoitteena on, että lukuvuoden päättyessä Suomessa ei ole yhtään lukematonta lasta!

Lukuliike koulussa -kampanja käynnistyy näyttävillä lukutempauksilla 40 koulussa eri puolilla maata. Olemme kutsuneet tuttuja julkisuuden henkilöitä mukaan innostamaan lapsia takaisin lukemisen pariin. Tv:stä tutut näyttelijät, festarilavojen tähdet tai nuorten suosimat tubettajat esiintyvät 20 alakoulussa ja 20 yläkoulussa lukuvuoden aikana. Heidän kanssaan lavalle nousevat Suomen eturivin lasten- ja nuortenkirjailijat. Osa tapahtumista streamataan, joten kaikki halukkaat pääsevät mukaan seuraamaan lukutempauksia.

Katso Mukkulan avaustapahtuma tallenteena. 

 

Lukuliike koulussa tuottaa runsaasti sisältöjä lukemisen tueksi. Päiväkodit ja koulut voivat hyödyntää innostavia ja monipuolisia sisältöjä ja tehtäviä. Sanataiteen ammattilaiset antavat parhaat vinkit lukemiseen ja kirjoittamiseen innostamiseksi, kirjavinkkareiden lukulistojen avulla kaikille löytyy innostavaa luettavaa ja paikalliset lukuagentit tekevät lukemisen helpoksi ja hauskaksi. Tehtäväkokonaisuuksissa ja sanataidesisällöissä huomioidaan ilmiöpohjaisuus ja monialaisuus, joten Lukuliike -tehtäväpaketteja voi hyödyntää helposti osana monenlaista opetusta.

Pääset tästä tehtäväpankkiin

 

Lukuliike koulussa tarjoaa myös kouluille valmiita työpajamalleja ja kirjailijavierailuita. Yli 100 kirjallisuuden ammattilaista vierailee kouluissa ympäri maan. Työpajoissa kirjoittamiseen innostavat sanataiteen ammattilaiset, jotka löytävät kirjoittamiseen yllättäviä ja uusia ulottuvuuksia. Myös kirjastot ja muut paikalliset toimijat kutsutaan mukaan Lukuliikkeeseen.

Tulosta Lukuliike koulussa -juliste ja -esite.

 

Lisätietoja hankkeesta:
Viestintä- ja hankepäällikkö Emmi Jäkkö
emmi.jakko(at)lukukeskus.fi
puh. 050 563 8998

Uutiset

19.12.2018
Virtuaalivierailu tavoittaa oppilaat ympäri maailman
19.12.2018
Lasten kirjoittamassa blogissa jaetaan kirjavinkkejä
19.12.2018
Koulut tarttuivat toimeen lukemisen puolustajina

Tilaa uutiskirjeemme