Hakkarin koulu otti lukutaidon vuoden teemaksi

Lukuliikkeeseen voivat lähteä mukaan kaikki Suomen koulut omilla tempauksillaan. Viime viikolla lukuviikkoa vietettiin Lempäälässä Hakkarin koulussa. Nappaa sopivimmat vinkit oman luokkasi käyttöön!

Hakkarin koulussa Lempäälässä vietettiin syysloman jälkeen lukuviikkoa, jolloin keskityttiin tieto- ja kaunokirjallisuuden lukemiseen.

– Lukutaidon heikkeneminen on huolestuttanut meitä ja ajattelimme, että lukuviikko motivoisi oppilaita lukemaan. Päätimme, että tänä vuonna lukutaito ja sen vahvistaminen ovat yksi pääteemoistamme, sanoo koulun äidinkielen opettaja Piila Paalanen. Viikon aikana 650 oppilaan koulussa lähes kaikki saivat luettua yhden kirjan, ja moni luki 2-3 kirjaa, Paalanen kertoo.

Luokilla oli kirjallisuuteen liittyviä teemoja,  joita käsiteltiin eri oppiaineiden tunneilla erilaisista näkökulmista. Kirjojen pohjalta tehtiin esimerkiksi henkilökuvia, kirjavinkkauksia, mainoksia ja taidetta. Koulussa järjestettiin myös ohjelmaa, johon kuului kirjailijavierailu sekä kirjaston ja Suomalaisen kirjakaupan kirjavinkkaukset. Lisäksi Lempäälän kirjasto hankki noin 800 toivottujen teemojen mukaista kirjaa. Viikolla koululla vieraili toimittaja Aleksis Salusjärvi kertomassa, miksi lukeminen on tärkeää. Viikko päättyi koko koulun yhteiseen kirjallisuuspaneeliin, jossa oppilaat keskustelivat kirjallisuudesta, omista lukukokemuksistaan, lukutaidosta sekä sen merkityksestä.

– Lukuviikko näkyi koululla erilaisena ja innostavana viikkona. Suurin osa oppilaista piti lukuviikkoa hyvänä. He myös lainasivat lisää kirjoja kirjavinkkausten yhteydessä. Huoltajien palautteen perusteella moni nuori luki myös kotona ja innostui jopa lähtemään kirjastoon, Paalanen sanoo. Hän kannustaa muitakin lukemaan innostaviin tempauksiin: – Kannattaa ehdottomasti kokeilla ja innostaa ja kannustaa nuoria lukemaan.

Katso lisää vinkkejä tehtäväpankista

 

Uutiset

20.11.2018
Oppilaiden tunnelmia Lahden tapahtumasta
20.11.2018
Tulosta A4-kokoinen Lukuliike koulussa -esite!
20.11.2018
Hakkarin koulu otti lukutaidon vuoden teemaksi

Tilaa uutiskirjeemme